Asbestisairaudet 


Tavallisimpia asbestin aiheuttamia tauteja ovat asbestiplakkitauti, asbestoosi eli asbestipölykeuhko, keuhkosyöpä ja mesoteliooma eli keuhkopussin tai vatsakalvon kasvain. Suomessa arvioidaan olevan noin  
 200 000 asbestille altistunutta henkilöä. Asbestista aiheutunutta ammattitautia sairastaa noin 10 000 henkilöä.

Vakavien asbestisairauksien esiintyminen on nyt suurimmillaan, sillä viime vuosikymmeninä tapahtunut asbestialtistuminen näkyy nyt sairastuvuudessa. Tämä johtuu siitä, että asbestisairauksissa tyypillistä on pitkä viive (10 - 40 vuotta) asbestille altistumisen ja sen seurauksena syntyvien sairauksien toteamisen välillä. Altistumisella tarkoitetaan sitä, että asbestia joutuu elimistöön keuhkojen kautta hienojakoisena pölynä. Asbestin aiheuttamiin ammattitauteihin, etupäässä syöpiin, kuolee  vuosittain noin sata henkilöä.

Missä asbestille voi altistua?

Asbestia käytettiin 60-70 –luvuilla paljon rakennusalalla, telakoilla, voimalaitoksissa, autojen ja muiden ajoneuvojen asennus-, korjaus- ja huoltotöissä sekä asbestiteollisuudessa. Asbestille ovat altistuneet jossain määrin lähes kaikki tuolloin rakennuksilla työskennelleet ihmiset. Vuoden 1988 jälkeen asbestin käyttö oli vähäistä, koska asbestityö tehtiin luvanvaraiseksi. Vuodesta 1994 alkaen asbestin käyttö, maahantuonti ja kauppa on ollut kiellettyä.

Asbestille altistumista voi kuitenkin edelleen tapahtua vanhojen rakennusten korjaus- ja saneeraustöissä, sillä useimmissa 1950-1980 –luvuilla rakennetuissa taloissa on käytetty asbestia. Sen vuoksi rakennuksissa on tärkeää tehdä asbestikartoitus ja korjauksen aikana asbestilta on syytä suojautua. Asbestipurkutyö on nykyisin luvanvaraista ja se edellyttää erikoiskoulutusta.

Korvaukset

Asbestin aiheuttamissa ammattitaudeissa olennaiset kaikkia koskevat korvaukset maksetaan tapaturmavakuutuslain mukaan. Joissakin tapauksissa voidaan hakea lisäkorvausta myös muiden lakien perusteella. Tapaturmavakuutuslain mukaisesti korvataan sairaanhoito- ja tutkimuskulut, päiväraha, haittaraha, tapaturmaeläke, perhe-eläke, hautausavustus ja kuntoutus.

Hengitysliitto Heli järjestää yhteistyössä Suomen Ammattiliittojen Lomajärjestön SAL:n kanssa asbestille altistuneiden kuntoremonttikursseja. Lue lisää...

Oppaat ja aineistot

Asbestialtistuneen muistilista (pdf)

Vaarallinen asbesti

 

Lue myös

Asbestialtistuneiden kuntoremonttikurssit

Tiivistelmä asbesti-illasta 22.1.2009 (pdf)

 

Aiheeseen liittyviä linkkejä

Käypä hoito -ohjeista voit tarkistaa asiantuntijalääkäreiden eri sairauksiin liittyvät ohjeet